sunnuntaina, toukokuuta 29, 2011

Sunnuntaikuvia / Söndagsbilder viikko 21

Sateisena sunnuntaina vietin kolme tuntia kasvihuoneessa. Kunhan hengailin ja järjestelin taimia. Katsokaas kun kävi niin, että laitoin tomaatinsiemeniä ruukkuihin tarkoituksena esikasvattaa taimet. Kuukauden verran siemenet olivat kuistilla ruukussa eikä mitään tapahtunut. Kärsivällisyys loppui ja tuumasin, että eihän näistä mitään kasva ja ripottelin mullan siemenineen kasvihuoneen multiin. Nyt tomaatintaimia puskee kasvihuoneen mullista vähän liikaakin... ;)


Ihanaa lemmikkiä nappasin mukaan samaisen tuttavan kotipihasta, jolta sain kevätesikot. Eikä siinä vielä kaikki - katsokaapa millaiset raparperinvarret!


Peräisin tästä raparperista. Täytyy sanoa, etten ole vähään aikaan nähnyt tuon kokoista raparperiä. Se oli melkein yhtä korkea kuin minä, siis ainakin huikeat 160 cm...


 Ja sain vielä yhden ulkorakennuksen takaa löytyneistä pottulaatikoistakin mukaani. Siinä oli hyvä kuskata aarteita kotiin. Kyllä vaan maalla on mukavaa! 


Ai niin, pieni kiljaisu kasvihuoneesta saattoi kuulua, kun upotin sormet multaan ja esiin tuli yhtä paljon pelästynyt "äitimuori". Vaikka hämpyt ovatkin aika pelottavia, en ikinä tapa niitä, vaikka olisivat sisällä ja kutoisivat sinne seittejään. Nehän ovat meidän kavereita, kun saalistavat kaikkia ärsyttäviä, iniseviä ja pistäviä siivekkäitä surisijoita. Kasvihuoneessa siivekkäiden onkin syytä varoa nyt kun perheenlisäystäkin on tiedossa =D


Huomisen jälkeen sää alkaa ennusteiden mukaan lämpiämään,
joten mukavaa ja lämmintä alkavaa viikkoa kaikille!
SHARE:

7 kommenttia

  1. Melkoinen on raparperi -ja jo tähän aikaan !!! Wau!

    Toi hämppy on sellai, että en tiedä mitä olis tapahtunut jos oltas tultu vastakkain....uuh...paljon uusia pikkuhämppyjä....*en tykkää*...

    VastaaPoista
  2. Mahtava raparperi!

    Lemmikit ovat kauniita ja istuttelin niitä itsekkin tuohon uuteen kukkapenkkiin..:)

    Hämähäkit ovat yksiä inhottavampia otukisia.. iik...:)

    VastaaPoista
  3. Lämpimiä täällä jo odotetaankin! Noi pihahommat on ihmeellisiä, kun aika katoaa...

    VastaaPoista
  4. Kasvihuoneessasi taitaa olla suloisen lämmin kun siemenet äityvät siellä oitis itämään =) Ihan suorastaan käy kateeksi näin hyytävän kylminä ja sateisina päivinä teitä, joilla on oma kasvihuone =)

    VastaaPoista
  5. Voi valtava, mikä raparperi. Kompostiako saanut? Pohdiskelin juuri viikonloppuna, tätä hämähäkki-inhoa ja päädyin tulokseen, että niiden kanssa pitää vain oppia elämään ja asennetta korjattava. Mukavia pikku kipittäjiähän ne vaaaaaaan on.....:)

    VastaaPoista
  6. Alimman kuvan hämähäkki saa aikaan kylmätväreet. Hyi kammotus, noita minä pelkään!!! Muut kuvasi sen sijaan aikaan saavat ihastusta. Valitettavasti meillä ei kasva raparperia:/ Oikein mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
  7. MITEN IHANA BLOGI!!! Piti hetimiten liittyä lukijaksi!! Ihania kuvia, ihania kukkia, ihana fiilis, kaikki aivan ihanaa! Tulen kyllä käymään useamminkin kylässä! Ja nimikin on oikein osuva. Itse tein eilen juuri voikukkaleipää, joten oli ihan pakko tulla käymään!

    Ihanaa kesäkuuta sinne suunnalle!

    - Jaana "Kainuunkadulta"

    VastaaPoista